lauantai 12. marraskuuta 2011

Kilometrikorvauksesta

Kiitos liikenneministeri Merja Kyllösen "ehdotustehtaan", veroton kilometrikorvaus on taas noussut puheenaiheeksi ja kateuden kohteeksi eri foorumeissa.

Tässäpä linkki yhteen vuodentakaiseen laskelmaan kilometrikorvauksen tasosta verrattuna auton kokonaiskuluihin. Kun laskelma päivitettäisiin tämän päivän polttoainehintojen mukaiseksi, olisi lopputulema negatiivinen.

Minusta omalla autolla ajettavat työajot tulee korvata vähintään nykyisen tasoisella korvauksella. Säästöjä etsiessä tulee pohtia keinoja matkustamistarpeen vähentämiseen esim hyödyntämällä tehokkaammin tietoliikenneyhteyksiä. Mutta sekin täytyy ymmärtää ja hyväksyä, että kaikkia matkustamista vaativia työasioita ei voi siirtää videoneuvotteluyhteyksien tai julkisilla kulkuneuvoilla tehtävien matkojen varaan. Ei edes kaupunkialueilla.